Käännöksiä ja muita kieliratkaisuja ruotsiksi

Ruotsin kieli kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisten kielten pohjoisgermaaniseen kielihaaraan. Se on sukua norjalle, tanskalle ja islannille, joista se on lähinnä tanskaa ja kauimpana norjasta.

Tätä kieltä puhuu noin 10 miljoonaa ihmistä ja se on virallinen kieli Ruotsissa, toinen virallinen kieli Suomessa sekä yksi Euroopan unionin ja Pohjoismaiden neuvoston virallisista kielistä.

Ruotsissa on noin 9,4 miljoonaa ruotsin puhujaa, Suomessa 290 000, Yhdysvalloissa 70 000, Espanjassa 40 000, Iso-Britanniassa 30 000 ja Kanadassa 20 000. Ruotsi on puhujamäärältään skandinaavisista kielistä suurin. Koska kaikki skandinaaviset kielet ovat saaneet vaikutteita alasaksasta, ruotsalaiset, suomalaiset ja norjalaiset voivat edelleen ymmärtää toisiaan. Arvioiden mukaan noin 30–40 % skandinaavisista sanoista on lainoja alasaksasta, ja nämä samankaltaisuudet ilmenevät sekä sanastossa että kieliopissa.

Ruotsin kieli on kehittynyt muinaisnorjasta, jota käyttivät viikinkiaikana Skandinaviassa elävät germaaniset heimot. Noin 8. vuosisadalla alueen kielimuodot alkoivat eriytyä muodostaen neljä selkeää murretta 1000-lukuun mennessä. Näistä kehittyivät myöhemmin nykypäivän pohjoisgermaaniset kielet: islanti, norja, tanska ja ruotsi.

Ruotsin sanastossa on runsaasti lainoja, joista vanhimmat tulevat latinasta, kreikasta, alasaksasta ja yläsaksasta, uusimmat ranskasta ja englannista.

Vanhin ruotsalainen kirjoitusmuoto olivat riimut, jotka koristivat historiallisia muistomerkkejä jo 8. vuosisadalla.

Kristinuskon ja uskonnollisen kirjallisuuden levitessä 10.-11. vuosisadalla myös latinaa käytettiin Ruotsissa laajalti. Huomattavammat kirjalliset todisteet ovat säilyneet 1200-luvulta lähtien, kun Ruotsissa alettiin käyttää latinalaista aakkostoa.

Merkittävimmät kirjalliset näytteet, jotka ovat peräisin 1300-luvun alkupuolelta, ovat historiallisia aikakirjoja. Ruotsalaisen kirjakielen syntymistä edisti Raamatun kääntäminen latinasta ruotsiksi 1500-luvulla. 1600-luvulla kehittyneestä kirjakielestä muodostui kaksi haaraa: rikssvenska (Ruotsissa) ja finlandssvenska (Suomessa). Kirjakieli perustuu ensisijaisesti Svean murteisiin.

Ensimmäinen ruotsinkielinen teos julkaistiin vuonna 1495 ja ensimmäinen ruotsin kielioppi vuonna 1684 (latinaksi).

Tärkeimmät murreryhmät ovat eteläruotsalaiset, Götanmaan, Sveanmaan, Norlannin, Suomen ja Gotlannin murteet.

Latinalaisen aakkoston 26 kirjaimen lisäksi: A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z, jotka perustuvat ruotsin ortografiaan, ruotsalaiseen aakkostoon kuuluvat myös Å, Ä ja Ö, harvemmin Ü, À ja É.

Ruotsin kieli on melko monimutkaista sekä kieliopillisesti että foneettisesti. Lauseet päättyvät usein nousevaan intonaatioon. Epätavallinen melodinen vaikutus johtuu kahdenlaisista aksenteista, tai korkeudesta: akuutista ja graviksesta. Gravis-aksentti voidaan kuulla kaksi- tai useampitavuisissa sanoissa, joissa ensimmäinen tavu saa pääpainon ja toinen sivupainon.

Tällaisissa sanoissa intonaatio laskee, nousee ja laskee jälleen luoden luonteenomaisen musikaalisuuden.

Painolliset tavut ovat aina pitkiä, kun taas painottomat ovat lyhyitä. Vokaalien lisäksi myös kaksoiskonsonantit ja eri konsonanttien yhdistelmät voivat olla pitkiä.

Ruotsissa substantiiveilla on kaksi sukua, joko yhdistynyt tai neutri. Suurin osa sanoista kuuluu neutrisukuun. Epämääräinen artikkeli en merkitsee neutrisukua, kun taas määräinen artikkeli ett merkitsee yleistä sukua. Ruotsin substantiivit voivat olla joko määräisiä tai epämääräisiä.

Adjektiivit määritellään substantiivin suvun ja luvun mukaan – niiden päätteet riippuvat substantiiveista, joita ne määrittävät.

Ruotsissa, kuten latviassakin, on kahdenlaisia konjunktioita: rinnastus- ja alistuskonjunktioita.

Lauseiden sanajärjestys on tarkoin säädelty.