Käännöksiä ja muita kieliratkaisuja liettuaksi

Liettua kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan balttilaisiin kieliin. Se on Liettuan virallinen kieli, mutta vähemmistökielenä sitä käytetään useimmiten Latviassa, Virossa ja jossain määrin Puolassa ja Valko-Venäjällä.

Liettuaa puhuu yhteensä noin 3,15 miljoonaa ihmistä: 2,9 miljoonaa Liettuassa ja noin 200 000 ulkomailla.

Liettuan kieli on sukua latvian kielelle. Uskotaan, että molemmat kielet kehittyivät yhdessä 1200-luvulle asti ja jakautuivat vasta myöhemmin eri kieliksi. Näiden kielten alkuperä on peräti 3. vuosisadalla eaa., kun Itämeren rannikolla asuivat muinaiset baltit.

Liettuan kielessä on kaksi päämurretta: Aukštaitian ja Samogitian (yläliettua ja alaliettua). Molemmilla murteilla on kolme alamurretta, jotka voidaan jakaa edelleen 14 alamurteeseen.

Varhaisin jälki kirjoitetusta liettuasta – liturginen teksti – on vuodelta 1525, kun taas ensimmäinen painettu liettuankielinen kirja valmistettiin kirkollisiin tarkoituksiin vuonna 1547.

1500–1700-luvun lopun välisenä aikana Liettuassa oli jopa kolme kieliversiota.

Jonas Jablonskis panosti merkittävästi liettuan yleiskielen muodostamiseen yläliettuan murteen pohjalta.

Nykyinen liettuan yleiskieli muodostui vakavissa olosuhteissa, jossa Venäjän valtion venäläistämispolitiikkaan kuului liettuankielisten kirjojen julkaisukielto puolen vuosisadan ajan vuoden 1864 jälkeen nykyisen Liettuan alueella. Niitä kuitenkin salakuljetettiin.

Liettuassa käytetään latinalaista aakkostoa, joka koostuu 32 kirjaimesta.

Useimmat liettuan lainasanat ovat peräisin slaavilaisista, germaanisista ja muista balttilaisista kielistä sekä suomalais-ugrilaisesta kieliperheestä.