Käännöksiä ja muita kieliratkaisuja tanskaksi

Tanskan kieli kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan pohjoisgermaaniseen kielihaaraan. Se on Tanskan, Färsaarten, Euroopan unionin ja Pohjoismaiden neuvoston virallinen kieli. Vuoteen 2009 saakka se oli myös Grönlannin virallinen kieli. Tanskaa puhutaan myös Schleswig-Holsteinin osavaltiossa Saksassa, jossa sillä on vähemmistökielen asema. Tätä kieltä käytetään myös Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Kanadassa sijaitsevissa yhteisöissä.

Se on sukua ruotsille ja norjalle. Suurimmat erot ovat ääntämisessä; tanska esimerkiksi pyrkii jättämään pois monia konsonantteja. Kuten muissakin skandinaavisissa kielissä, siinä näkyy runsaasti alasaksan vaikutuksia – noin kolmasosa tanskan sanoista on lainattu alasaksasta.

Tanskan puhujien arvioitu määrä on noin 5,6 miljoonaa. Tanskaa opetetaan pakollisena aineena kouluissa Färsaarilla, Grönlannissa ja Islannissa. Noin 15–20 % Grönlannin väestöstä puhuu tanskaa.

Tanska syntyi muinaisnorjan itämurteesta, mikä tarkoittaa, että tanskalaiset jakoivat kielen norjalaisten kanssa 1100-luvulle saakka. Vuoteen 1814 asti tanska oli myös Norjan virallinen kieli.

Vanhimmat kirjalliset näytteet ovat riimukivet noin vuodelta 250. Vanhimmat käsikirjoitukset ovat selviytyneet 1200-luvulta, kuten esimerkiksi Gesta Danorum, joka kertoo ensimmäisistä tanskalaisista hallitsijoista. Ensimmäinen kirja painettiin vuonna 1495, ensimmäinen Raamattu julkaistiin 1550.

Tanskan aakkosto koostuu 28 kirjaimesta. Latinalaisen aakkoston lisäksi siihen kuuluvat Æ, Ø ja Å.

Noin 30 murretta on jaettu kolmeen pääryhmään: Ømålin murteet, Itä-Tanskan murteet ja Länsi-Tanskan murteet (jutska).

Tanska erottelee laskevan, tasaisen ja nousevan intonaation. Niiden käyttö riippuu murteesta tai puhujan subjektiivisista mieltymyksistä. Toisin kuin latviassa, jossa nouseva intonaatio ilmaisee kysymystä, tanskassa sitä käytetään ilmaisemaan suuttumusta.

Tanskan substantiiveilla on kaksi sukua: yleinen ja neutri. Useimmat substantiivit ovat yleistä sukua. Yleinen suku syntyi, kun historialliset feminiini ja maskuliini yhdistyivät.

Tanskan kielessä käytetään määräisiä ja epämääräisiä artikkeleja, mutta ammatteihin tai kansallisuuksiin viittaavissa substantiiveissa ei käytetä artikkeleja.

Substantiivit taivutetaan vain genetiivin muodostamista varten, kun taas muut muodot tehdään käyttämällä prepositiorakenteita.

Tanskan adjektiiveja ei taivuteta. Persoonan ja luvun sijaan verbeillä on kolme päämuotoa: infinitiivi, preteriti ja partisiipin perfekti. Näitä muotoja käytetään kaikkien muiden verbimuotojen tekemiseen lisäämällä päätteitä ja apuverbejä.

On mielenkiintoista, että kun sanotaan numeroita, tanskalainen aloittaa aina ykkösistä kymmenten sijaan.

Tanskan syntaksi määrää, että lauseessa on aina oltava subjekti ja predikaatti; ainoat poikkeukset ovat tapaukset, joissa verbiä käytetään imperatiivissa.

Lauseiden sanajärjestys on kiinteä. Yhdessä lauseessa voidaan käyttää vain yhtä kieltosanaa.